tiistaina, kesäkuuta 07, 2005

Viikon päivitys

Jahas, taas on jäänyt blogin päivittäminen hieman unholaan. Noh, turha tästä omasta laiskuudesta on unohtelua syyttää. Päivitetäänpäs sitten yhdessä postissa reilun viikon tapahtumat:

Maanantai 30.5
Aamun Japanin tunnilla palautettiin midterm examin lappuset ja tulokseni oli 80% pinnassa. Ei siis mikään loistotulos, mutta eipä toisaalta kovin huonokaan. International busineksen luennot oli ilmeisesti peruttu, kun ketään ei luokassa näkynyt.
Illalla kävimme Villen kanssa asuntomme läheltä löydyneessä kylpylässä. Harmi vaan, että paikasta ei löytynyt kylmävesiallasta. Moinen kun olisi kiva olla olemassa, kun on ensin istunut 40+ asteisessa porealtaassa tovin.

Tiistai 31.5
Taas leikittiin leikkejä performance theoryssä ja opettajan taululle kirjoittaman aikataulun mukaan leikitään joka kerta, koko loppukurssin ajan. Eipä siinä mitään, eipähän aivot rasitu liikaa tuolla. Computer vision oli samaa tasapaksua kamaa kuin aiemminkin. Kendo sen sijaan muuttuu joka kerta entistä kovemmaksi. Tällä kertaa oli jo niin kovaa rähistelyä, että piti välillä pitää paussiakin. Hieno homma siis.

Keskiviikko 1.6
Normaali kerta kulttuuritunnilla, eli keskusteltiin asioista maan ja taivaan välillä. Sen jälkeen palailin kämpille vaihtamaan puvun päälle, sillä aikataulussa oli puolen päivän nurkilla vierailu yliopiston rehtorin ja vara-rehtorin luona. Jännittelimmekin siinä porukalla että kuinkas kohteliaalla tyylillä noinkin arvokkaille herroille pitää itsenä esitellä. Normaali keigo vääntyi itseltä ainakin ihan kohtuullisesti, eikä rehtori näyttänyt hyökkäävän keigoa käyttämättömienkään vaihtareiden kimppuun. Esittelyjen jälkeen rehtori(t) pitivät omat lyhyet puheensa. Puheiden jälkeen otimme ryhmäkuvan ja rehtori antoi kaikille yliopiston t-paidat. Iltasella kävin vielä häviämässä go-kerholla pari peliä.
Tuo ryhmäkuva on muuten nähtävissä Yliopiston uutissivulla.

Tänään taisi myös tulla täyteen toinen kuukausi maapallon tällä puolella. Mielipide Japanista on yhä se, että onhan mukava paikka. Välillä ehkä turhan kuumaa ja kosteaa, mutta eiköhän tuohonkin totu. Kielikin tuntuu vääntyvän jo aavistuksen paremmin kuin tullessa, vaikkakin juttuseurasta tuntuu olevan hieman puutetta minulla. Pitäisi ilmeisesti alkaa häiritsemään kanssaihmisiä entistä enemmän.

Torstai 2.6
Japanin tunnilla oli taas opiskelijoiden vetämää opetusta puolisen tuntia, jonka jälkeen teimme heidän avustuksella muutamia kirjoitustehtäviä. Ihan mukavaa vaihtelua varsinaisten opettajien pitämiin tunteihin.

Perjantai 3.6
Istuskelin sitten yksin kiinalaisten ja korealaisten kanssa Japanin historian luennoilla tänään, kun kaikki muut ISEP vaihtarit olivat päättäneet lintsata tunnin. Eipä sillä, ettenkö heitä asian tiimoilta ymmärrä, onhan kurssi aika raskasta kuunneltavaa, mutta olisivat voineet asiasta ilmoittaa minullekin. Muiden vaihtareiden puuttuessa opettaja tuntui ottavan asiakseen kysellä minulta 5 minuutin välein, olinko ymmärtänyt kerrotun asian. Hienoa toki, että opettaja on kiinnostunut oppilaidensa osaamisesta, mutta vähän vähempikin kysely olisi riittänyt. Iltasella kävin taas go-kerholla ja taisin jopa voittaakin yhden pelin jotain vasta-aloittanutta tyttöä vastaan pelatun pelin.
Illan päätteksi eksyin vielä Patrickin luo pelaamaan pokeria isolla porukalla. Taisin olla jopa voitolla jossain välissä, mutta nopeastihan tuollaiset tilanteen muuttuvat. Loppujen lopuksi en kuitenkaan jäänyt kuin satakunta jeniä tappiolle, eli eipä tuo mitään.

Lauantai 4.6
Kävin tänään vierailulla Showa-ku:n paloasemalla. Chukyosta ei paikalla ollut muita vaihtareita, mutta muista yliopistoista oli jonkin verrran porukkaa. Aluksi opettelimme normaalia sydänhierontaa, sekä sydämen tahdinsiirtoa kannettavalla defibrillaattorilla. Ensiapujuttujen jälkeen siirryimme pihalle, missä saimme niskaamme savusukellusvarusteet. Ne päällä viskoimme pari letkurullaa auki ja pyörittelimme ne taas kasaan. Seuraavaksi kokeilimme ruiskutella vettä reippaalla paineella. Kyllähän se on varmaasti aika raskasta hommaa pidellä hyppysissä tuommoista letkua, samalla kun kuuma tulipalo roihuaa vieressä.
Vesileikkien jälkeen tutustuimme muutamiin erinäisiin laitoksen autoihin, ja lopuksi kävimme tikasauton korilla 30 metrin korkeudessa katselemassa maisemia. Hieman jännitystä lisäsi se, että samaan aikaan sattui olemaan ukonilma. Salamaniskuilta kuitenkin vältyttiin ja kaikki pääsivät hengissä kotiin.

Sunnuntai 5.6
Lähdin tänään käymään Osu-Kannonin Gamersissa, tarkoituksenani ostaa pari uutta sarjakuvapokkaria. Kuitenkin kävi taas samoin, kuin pari kertaa ennenkin, eli mukaani tarttui reilusti toista kymmentä kirjasta. Hintaahan noille ei näillä hinnoilla paljoa kerry, mutta kun ne pitää vielä postittaa ennen pitkää Suomeen. Kirjat/lehdet kun ovat tunnetusti kohtuu tiivistä tavaraa, niin pienellekin paketille kertyy reilusti painoa ja paketeistahan maksetaan luonnollisesti pääasiassa painon mukaan. Ehkäpä tuon postitusasian voi kuitenkin unohtaa vielä hetkeksi ja harkita vaihtoehtoja uudelleen parin kuukauden kuluttua.

Maanantai 6.6
Kv-keskuksessa oli tänään Japanipäivä lounastunnilla, tarjolla oli muutamia japanilaisia ruokia ja mm. origamien väkertämistä. Kyllähän tuon perinteisen kurjen sain aikaiseksi, jopa ihan ulkomuistista. Lisäksi eräs yliopiston opettaja kävi pitämässä lyhyen esitelmän animesta. Kuulopuheiden mukaan tuo proffa on aika innokas alan harrastaja ja kotoa löytyy mangaa lattiasta kattoon. Mies pitää Contemporary Japanese Culture luentoja, joten ehkäpä pitäisi tuo kurssi ottaa syyslukukaudella, kun kerran asia itseänikin jossain määrin kiinnostaa.

Tiistai 7.6
Leikkimistä ja sen semmoista taas koulussa. Kendotunneilla tuli taas reipas hiki, vaikkakaan ei ehkä ihan yhtä kovasti, kuin viime kerralla. Tällä kertaa itse asia oli kuitenkin huomattavasti vaikeampaa, eikä suurin osa porukasta, minä mukaan lukien, osannut tehdä uusia torjunta-hyökkääys-liikkeitä. Kaipa nuokin liikkeet kuitenkin iskostuvat päähän riittävällä harjoituksella.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

"Orru" tuli perille vaikkakin Oton mielestä se on pupu. Pupulle on jo esitelty paikkoja täällä. Kiitoksia :)

09 kesäkuuta, 2005 11:25  
Blogger K.W. said...

Heh, Tarkalleen ottaen se taitaa olla ketun ja oravan risteymä. Kattokaapas siellä hyllystä se Nausicaa elouva. Siinä on tuommonen elukka. Laputassa kans.

12 kesäkuuta, 2005 13:48  

Lähetä kommentti

<< Home