Hanami

Heräilin kello 8 aikoihin, jälleen ennen kuin herätyskello pärähti soimaan. Kävin suihkussa ja istahdin katsomaan uutisia ja säätä. Tänään oli ensimäinen päivä jolloin piti suoriutua yliopistolle omatoimisesti. Paikalla piti olla 9.3o, joten lähdin liikkelle hyvissä ajoin kello 9.00. Tarkistin samalla kuinka kauan Shiogamaguchista kestää kävellä yliopistolle; n. 20 minuuttia. Yliopistolla painelin kv-keskukseen odottelemaan ja lueskelemaan lehtiä. Muuta porukkaa valui paikalle pikkuhiljaa ja saimme odotella 10.30 asti, ennenkuin paikalle saapui 4 japaninopettajaa. He veivät meidät erääseen luokkaan, jossa tasokoe pidettiin. Koe tuntui aika vaikealta, enkä odota kovin kummoisia tuloksia. Pääsenpähän oman tasoiseeni ryhmään. Kokeen yhteydessä opettajat vielä pikaisesti haastattelivat jokaisen meistä. Japanin puhuminen tuntuu vielä kohtuu hankalalta, kun pitää kokoajan hakea muistista sopivia sanoja tilanteeseen ja varsinkin pienempiä täytesanoja tuntuu lipsuvan vääriin paikkohin. Kokeen jälkeen meillä oli reilu tunti ylimääräistä aikaa, ja kävimmekin Matt:n kanssa ruokailemassa lähistön kupilassa jotain korealaista evästä. Joka ruokailun yhteydessä huomaa miten täyttävää täkäläinen ruoka on, sillä ruokaa jää välillä ylikin ja joka aterialla meinaa tulla ähky. Ruoan jälkeen palailimme yliopistolle sivupihan kautta, missä opiskelijat värväsivät uutta verta kerhotoimintoihinsa. Japanin kaikissa kouluissa, asteesta riippumatta, toimii kymmeniä erilaisia harrastusklubeja. Klubit ovat aika vakavaa toimintaa ja niissä käydään 3-5 kertaa viikossa. Kerhojen rinnalla toimii myös vähän kevyempiä rinkejä (Saakuru), joissa voi käydä silloin kun itse parhaksi katsoo. Yleensä yliopistotason kerhokokoontumisen jälkeen porukka painuu izakayaan, eli perinteiseen japanilaisbaariin, ja juo ison kasan rahaa kurkusta alas. Keräilimme pihalla muutamien mielenkiintoisten kerhojen mainoslehtisiä. Lehtisistä huomaa aika helposti, miten japanilaisilla on tapana käyttää englanninkielisiä sanoja vaikka niillä ei välttämättä ole asian kanssa varsinaista tekemistä. Esimerkkinä tarjottakoon vaikka koripallokerho, jonka nimi on Naked Kids. Kuulostaa kyllä kieltmättä hauskalta. Pihalta jatkoin yliopiston ylimpään vapaapääsyiseen kerrokseen, eli kahdeksanteen, josta räpsin muutamia valokuvia ympäistöstä. Yhden aikaan kokoonnuimme kv-keskukseen, mistä meidät johdateltiin metrolla Shiogama-guchiin ja siitä edelleen kävellen reilun kilometrin päässä sijaitsevaan tempaku:n hallintotoimistoon, jossa täytimme ulkomaalaisrekisteröinnin vaatimat lomakkeet. Tässä välissä huomautan, että Tempaku-ku, eli Tempaku:n "kaupunginosa" tai "ward" on siis se paikka jossa asumme. Yliopisto sijaitsee Showa-ku:ssa ja kaupungin keskusta on taas jossain toisessa. En tiedä kuinka monta tällaista yksikköä kaupungissa on, mutta nopeasti Tempakun ja Showan karttaa vilkaistuani voisin arvioida että jokainen yksikkö on suurempi kuin Oulun kaltainen suurehko suomalaiskaupunki. Joskaan ei välttämättä pinta-alallisesti, mutta rakentamisen tiheyden mukaan. Tempaku-ku on pinta-alaltaan noin 25 neliökilometriä ja tuo alue on jotakuinkin kokonaan rakennettu. Kun olimme palaamassa hallintotoimistolta, oppaanamme olleet japanilaistytöt kutsuivat meidät "Hanami":in, eli perinteiselle piknikille puistoon. Hanamissa levitetään vilttejä tai muita alustoja nurmikolle, kirsikkapuiden alle ja juodaan olutta ja sakea, syödään ja katsellaan kirsikankukkia. Menimmekin siis suoraan virastolta Shiogamaguchin asemalle, mistä kuljimme Meijo koen:iin (koen = puisto). Puistossa oli oppaidemme ystävät jo levittäneet evästarpeet ja oluet esille. Joukossa oli jotakin tuttuja, kuten Tomoya (Tomo), joka viikonloppuna kierrätti minun ryhmääni kaupungilla. Porukassa oli myös useita aiemmin minulle tuntemattomia ihmisiä. Koska olen huono muistamaan nimiä, en nyt osaa nimetä yhtään näistä uusista tutuista. Juttelin paljon yhden pojan kanssa, joka oli viimeistä vuottaan Chukyossa ja aikoi ryhtyä opettamaan japania yliopiston ulkomaalaisille. Hän puhui todella hyvin englantia, joten kommunikaatio sujui todella sutjakkaasti. Hän myös opetti meille muutamia käytännön fraaseja japaniksi. Kävimme hänen ja parin muun pojan kanssa nopeasti vilkaisemassa samaisessa puistossa sijaitsevaa Nagoyan linnaa. Ulkona oli tänään todella mukava ilma. Lämpötila oli n. 20 astetta ja aurinko paistoi. Pidot tapansa mukaan paranivat loppua kohden, ja meillä oli todella hauskaa. Aurinko oli laskenut jo tunteja aiemmin, kun lähdimme kämpille noin kello 22 aikoihin. Koska kirsikankukat eivät olleen vielä kunnolla avautuneet, päätimme pitää oikean hanamin ensiviikolla. Säätiedotuksen mukaan ensiviikon alku on sateista ja pilvistä joten täytyy vain toivoa että ilmat paranevat loppuviikoksi. Palasimme metrolla kämpille, mutta lähdimme vielä Villen kanssa syömään jotain sopivaa iltapalaa. Päädyimme erääseen lähistön kymmenistä ravintoloista syömään toroniku-ramenia, Häränlihaa ja nuudeleita. 900jenin ateria olikin iltapalaksi melkoinen, sillä en jaksanut edes syödä koko kulhoa loppuun, ja poistuimme todella täysin vatsoin ravintolasta kämpille nukkumaan. Ruoka oli todella hyvää ja aion käydä samaisessa ravintolassa toistekin. Huomenna minulla on ainoastaan tapaaminen herra Kanazawan kanssa iltasella. Ehdin siis päivällä käydä kaupungilla ja nettikahvilassa lähettelemässä sähköpostia.